fbpx
Testit

Roksan Radius 7 -levysoitin testissä

Monen hyvän idean kokonaisuus
roksan-radius-7-aloitus-5900b.jpg

Radius 7 on levysoitin, joka näyttää hauskalta, toimii valmistajan omalla äänirasialla mainiosti ja kuulostaa poikkeuksellisen puhtaalta ja läpikuultavalta.

Roksanin lippulaiva-levysoitin on Xerxes. Niin hieno kuin se monessa suhteessa onkin – sekä äänellisesti että rakenteeltaan – sen hintalapun nieleminen varsinkin täysveriseksi viritettynä vaatii varsin vakavan suhtautumisen älppäriaiheeseen. Radius 7 tuo suurimman osan hyvistä ideoista ja todella ison annoksen äänenlaadusta käsille helpommin nieltävällä hinnalla. Äänirasian kanssa noin 3 000 euroa tarkoittaa toki, että kyse ei ole perussarjan soittimista, mutta suoraan sanottuna on todella mukavaa kuunnella ääntä, josta eivät kuulla läpi kaikki ne muutaman satasen soittimien kompromissit.

Levysoittimen päätehtävä on tarjoilla äänirasialle mahdollisimman vakaa ja häiriötön ympäristö.

Levysoittimen päätehtävä on tarjoilla äänirasialle mahdollisimman vakaa ja häiriötön ympäristö, jossa lukea urasta ääni-informaatiota. Radius 7:ssa on tätä varten monta toimivaa ratkaisua.

Blob, sanovat englantilaiset

Alarunko, johon myös pyöritysmoottori on asennettu, istuu jalkojensa varassa sillä alustalla, jolle levysoittimesi olet laskenut. Soittimen ylärunko sen sijaan on pehmeästi alarungon päällä, jotteivat mahdolliset huoneen tai kalusteen runkoäänet pääsisi tuottamaan ei-toivottuja värähtelyjä sinne äänirasiaan saakka.

Pienet pehmeät tassut ala- ja ylärunkojen välissä ovat helpommat kuin jouset. Ne eivät elämänsä aikana juurikaan veny tai kutistu ja perinteisen jousitetun soittimen säätötarvetta ei siten ole. Englanninkieliset kutsuvat näitä tassuja nimellä blob, ehkä sen voisi suomentaa ihan vain möykyksi.

Soittimen rungot ovat perspeksiä. Materiaalin etuina ovat helppo muokattavuus ja näyttävyys. Radius 7 onkin hyvä vaihtoehto heille, joita perinteinen puulaatikkoasu ei puhuttele.

Ylärunko lepää alarungolla mustien kumimaisten möykkyjen varassa. Tulos on erittäin hyvä runkoäänien vaimennus.

Ylärunko lepää alarungolla mustien kumimaisten möykkyjen varassa. Tulos on erittäin hyvä runkoäänien vaimennus.

Akustisesti oleellisempana osana on kuitenkin materiaalin jäykkyyden ja suuren sisäisen vaimennuksen yhdistelmä. Rungon koputus tuottaa hyvin kuolleen äänen, mikään ei jää tippaakaan soimaan eli vain levyn urasta poimitut äänet toistetaan äänirasialla, soitin ei lisää siihen mitään. Runkomateriaali on värjätty kevyesti vihertäväksi ja se muistuttaa silmälle erehdyttävästi paksua lasilevyä vaikka onkin tarkoitukseen optimoitua muovia.

Itse levylautanen on akryyliä, joka on vielä runkoakin lähempänä itse vinyylilevyä akustisilta ominaisuuksiltaan. Tämä auttaa siihen, että älppäri istuu mahdollisimman vakaasti ja resonoimatta lautasellaan.

Korjaus Jouduin artikkelia kirjoittaessani tyytymään valmistajan antamaan tietoon rakenteessa käytetyistä muoveista ja jälkeenpäin minulle kerrottiin, että perspex ja akryyli ovat molemmat samaa tavaraa, vain eri kauppanimillä. Yhtä kaikki, runko on hyvin eloton.

Äänivarsi Radius 7:ssa on Roksanin oma Nima. Nima on unipivot-tyyppinen varsi eli koko rakenne on yhden ylöspäin osoittavan neulan varassa kelluva. Näin saadaan välyksetön (eli ylimääräisiä resonansseja aiheuttamaton) laakeri ilman hyvin tiukoilla toleransseilla valmistettuja ja kalliita kuulalaakereita. Niman vastapainolla säädetään sekä neulavoima että sivuttainen kallistus eli atzimuth-kulma. Yhden punnuksen vaikutus kahteen asiaan vaatii soittimen asentajalta vakaata kättä, mutta ratkaisu on yksinkertaisuudessaan elegantti.

Roksan Nima -äänivarsi on unipivot-tyyppiä eli koko varsi laakeroituu yhden ylöspäin osoittavan neulan päälle. Kohtuuhintainen tapa tehdä välyksetön "laakerointi".

Roksan Nima -äänivarsi on unipivot-tyyppiä eli koko varsi laakeroituu yhden ylöspäin osoittavan neulan päälle. Kohtuuhintainen tapa tehdä välyksetön ”laakerointi”.

Kokonaisuus. Levysoitin on aina kokonaisuus.

Levysoitin, siis pyöritinkoneisto, äänivarsi ja äänirasia, on aina kokonaisuus. Ja oikeastaan vielä RIAA-korjain kuuluu samaan kokonaisuuteen. Esimerkiksi, jos yksi äänirasia toimii loistavasti yhdessä soittimessa, se ei automaattisesti ole yhtä hyvä toisessa – ei vaikka se toinen kokonaisuus olisi muuten selvästi laadukkaampi.

Mieleen tulee muutamakin epäyhteensopivuus lyhyen, mutta suhteellisen intensiivisen levysoitinkokemukseni ajalta. Kokeilin Radius 7:ssa paria muuta rasiaa, kun valmistajan omaa Corus2:sta ei testin alkuvaiheessa vielä ollut käsillä. Noiden kokeilujen perusteella en suoraan sanottuna innostunut Radius 7:asta mitenkään hirveästi. Ihan passeli, mutta ei mitään häkellyttävää.

Saattaa jopa olla kaikkein aineettomimmin kulkeva levysoitin, johon olen koskaan törmännyt.

Mutta nyt sain Roksan Corus2 -äänirasian ja Radius 7:n saman pöydän ääreen. Corus2 on kohtuuhintainen MM-rasia ja neulan muoto on hyvin arvostettu Shibata-hionta. Pieni asennustuokio, jonka jälkeen ihan sisäänajamatta ja mitään hienostelematta ensimmäinen älppäri soimaan. Jukopliut… Omalla Roksan Corus2 -rasiallaan Radius 7 on hurjan kevytliikkeinen. Saattaa jopa olla kaikkein aineettomimmin kulkeva levysoitin, johon olen koskaan törmännyt, vaikka selvästi tätä kalliimpiakin olen kuunnellut.

Rytmipuoli toistuu poikkeuksellisen vaivattomasti ja, niin no, aineettomasti. Musiikin poljentoa ei millään tavalla alleviivata tai painoteta, mutta se on erittäin vahvana vetämässä teosta eteenpäin joka kappaleella, joka levyllä. Pienet tempon varioinnit kuuluvat selvästi aina kun muusikot sellaisia harrastavat.

Joskus termi ilmava tulee siitäkin, että soundi tuntuu olevan hieman bassoköyhä, tarpeettoman kevyt. Siitä ei tämän levysoittimen kanssa ole kyse. Bassoilla on juuri oikea määrä voimaa, ei yhtään ylimääräistä mahapömppöä tai krapulaista viskibassoa, mutta hyvin sopivasti täyteläisyyttä.

Shibata-hiotulla neulalla oleva Corus2-rasia on täydellinen kaveri Radius 7 -levysoittimeen.

Shibata-hiotulla neulalla oleva Corus2-rasia on täydellinen kaveri Radius 7 -levysoittimeen.

Ihmisääni toistuu Radius 7:lla hyvin välittömästi, mutta – jälleen kerran – ilman alleviivausta. Läsnäolo on aitoa ja vahvaa, mutta kuuntelupaikalla laulajan sylkiroiskeita ei tarvitse pelätä. Stereokuva asettuu hallitusti oikealle paikalle ja avautuu luonnollisena. Siis sen verran, mitä sitä on tallenteelle saatu mukaan tai rakennettu.

Ei ralliteippauksista pitävälle

Jos sinulla on autossasi rallipakoputki, koristeteippaukset, kolme pykälää alkuperäistä isommat vanteet ja takakontilla spoileri, jota naapurin suurperhe havittelee ruokapöydäkseen, Roksan Radius 7 todennäköisesti ei ole sinun soittimesi. Radius 7 ei liioittele, ei pullistele, ei paukuta henkseleitään eikä uhoa. Toisaalta, jos maltat katsoa vähän pintaa syvemmälle, Radius 7 ei ole myöskään tippaakaan vaatimaton, hidas, tylsä tai eloton.

Siellä elottoman tylsän ja rasittavan räväkän välillä on Roksan Radius 7. Se soi hyvin puhtaasti, kuulaan avoimesti, liioittelemattoman elävästi ja aidosti. Jos nyt jotain haluaa osoittaa sormella, niin painotan, että panosta RIAA-korjaimeesi. Tämän tason levysoittimen kanssa levysoitinesivahvistin on jo hyvin kriittinen osa äänenlaatua.

Roksan Radius 7:n moottori istuu alarungossa.

Long Live Vinyl kiittää, että Radius 7:n asennus käyttövalmiiksi on tämän hintaluokan soittimeksi selkeää. Äänenlaadusta kommentoidaan ”Stereokuvan ihailtava kerroksellisuus auttaa imeytymään musiikin rullaavaan rytmiin” ja ”Yleisesti ottaen Roksan Radius 7:n äänenlaatu on erinomainen”.

Myös Hifiplus toteaa Corus-äänirasian ja Radius 7:n olevan täydellinen yhdistelmä. Hekin kiittävät sitä, että soittimen asennus ja säätö sujuvat huomattavan helposti verrattuna tosi kalliisiin levysoittimiin. Silti Radius 7 ”välittää huomattavan hienosti yksityiskohdat ja keskialueen läpikuultavuuden, jota perustason soittimet eivät koskaan tavoita”.

Roksan Radius 7 on levysoitin, joka erottuu sekä ulkonäöllään että äänenlaadullaan. Insinööri voi nähdä soittimessa tarkasti mietityn työkalun tarkoituksenmukaisuuden, kaikki ratkaisut on tehty tavoiteltaessa parasta äänenlaatua. Design-ihminen taas näkee harmonisen kokonaisuuden, joka erottuu massasta, mutta ei ole räikeä, joka kävisi pitkän päälle rasittavaksi.

Kumpi vain pystyy nauttimaan äänenlaadusta, jossa läpikuultavuus on päällimmäinen piirre. Hifilaitteisto häviää ja musiikki vain soi. Esitys on pääosassa ja äänityksen detaljit tukevat sitä eivätkä nouse erillisiksi ja irrallisiksi.

Lyhyesti: Poikkeuksellisen hienosti musiikin tieltä sivuun astuva levysoitin. Kaipaa arvoisensa RIAA-korjaimen soidakseen niin kauniisti kuin osaa.
Hinnat
Roksan Radius 7 Nima -äänivarrella: 2 500 euroa
Roksan Corus2 -äänirasia: 525 euroa
Maahantuoja: Concept Hifi

Roksan-kauppiaasi:

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap