fbpx
Testit

Naim Mu-So ja Mu-So Qb, toinen sukupolvi testissä

Nopeus, potku ja kulkevuus kunniaan

Suuri osa yhden laatikon ratkaisuista, ”pöytäradioista”, on tehty kuulostamaan ylenpalttisen muhkeilta. Ehkä sillä kompensoidaan pientä kokoa… Naim ei Mu-so-mallien kanssa kompensaatiota tarvitse, näiden kanssa meinaa hengästyä. Kuuntelija siis.

Salisburystä, Brittein saarilta, kotoisin oleva Naim on uusinut sekä Mu-so että Mu-so Qb -pöytäradionsa. En ole ihan varma, haluaisiko valmistaja, että näitä tuollaisella nimellä kutsuttaisiin, mutta maailma on muuttunut. Nykyään pöytäradio tapaa olla jotain selvästi hienompaa, paremman kuuloista ja monipuolisempaa kuin viime vuosituhannen lopussa.

naim-mu-so-basso-diskantti-keskiaanielementti-9404
Naim Mu-so:ssa on molemmille kanaville kolmetiekaiutin erillisillä basso-, keskiääni- ja diskanttielementeillä. Kotelo on refleksiviritetty kuten Qb:ssakin, mutta viritys on tehty passiivisäteilijöiden sijaan refleksikanavalla, joka avautuu kaiuttimen päädystä alaspäin. Mustan vakiokankaan tilalle voi hankkia oransssin, sinisen tai vihreän version.

Ensimmäisen Mu-so kävi testissä syksyllä 2014. Silloin tälläisiä kapineita ei vielä ollut ihan joka merkillä. Etenkään raskaan hifin / highendin valmistajilla. Mu-so osoittautui valmistajalle mielekkääksi ja Naim jatkoi sarjaa pienemmällä Mu-so Qb:llä, joka testattiin AudioVideo.fi:ssä keväällä 2016.

Miten nyt, onko tuotteiden aikuistuminen toiseen sukupolveen vienyt särmän ja elävyyden vai opettanut toimimaan entistä paremmin? Ehkä se kertoo jotain, että Mu-So 2nd Generation voitti 2019 – 2020 EISA Awardsin yhdistelmälaitteiden luokassa. Molemmat testissä olevat Mu-so:t ovat soundiltaan selkeää Naimia: innostavuutta, sykettä, iskevyyttä, kulkevuutta ja artikulaatiota painottavia. Paksua bassomössöä tai unisen utuista yleissointia kaipaavat joutuvat etsimään muita vaihtoehtoja.

naim-mu-so-qb-kangasmaskin-varisavyt
Sekä Mu-so:n että Mu-so Qb:n värivaihtoehdot vakiomustan lisäksi ovat vihreä, sininen ja oranssi. Pirteyttä elämääsi.

Perinteinen ja moderni osaaminen

Kummankin Mu-so:n ominaisuuslista on hyvin kattava. Ainoa ero kahden mallin välillä on se, että Mu-so 2nd Generationissa on myös HDMI. Se onkin ulkomuotonsa, tuon liitännän ja soundillisen luonteensa puolesta hyvä valinta television eteen hoitamaan niin kodin musiikintoisto kuin TV:ssä pyörivien pelien, leffojen, TV-sarjojen ja dokumenttien soundit.

Molemmissa Mu-so-laatikoissa on toki perinteisiäkin liitäntöjä, sekä analoginen tulo 3,5-millisellä plugilla että digipuolelle optinen tulo ja USB. Oleellisempaa näiden käyttäjille on todennäköisesti kuitenkin se valtava osaaminen streamauspuolella.

naim muso qb 2nd generation ominaisuudet
Naim Mu-So:jen osaaminen on tiukkaa luokkaa. Leveässä Mu-so:ssa on myös HDMI, jotta se voi toimia television äänilähteenä.

Naim itse toki toivoo, että Mu-so:t olisivat niitä kakkos- ja kolmoslaitteistoja kun päälaitteisto olisi Naimin erillislaitteista tehty. Valmistaja vain ehkä astuu osittain omille varpailleen tekemällä Mu-so:ista niin hyvän kuuloisia, että ”oikean” erillislaitteista tehdyn hifilaitteiston tarpeellisuus muuttuu kyseenalaiseksi kaikille muille paitsi hardcore-hifisteille ja -hignendisteille.

Käyttöliittymässä on kolme ääripelkistettyä vaihtoehtoa ja yksi monipuolisempi. Ensimmäinen on se, että valitset Spotifystä Mu-so:si soittamaan musiikkia ja sillä selvä (Mu-so:jen äänenlaatu on kyllä niin hyvä, että suosittelen miettimään Tidalia musiikkipalveluksi). Toinen on tuoda käsi laitteen päällä olevan monitoimipyörän lähelle ja herättää pyörä sillä henkiin. Kolmas on perinteinen kaukosäädin, joka ei toki ole yhtä eksoottinen tai moderni kuin muut tavat, mutta erittäin toimiva ja selkeä.

naim-mu-so-qb-kaukosaadin-9397b
Mu-so:jen päällä oleva rulla toimii ohjaimena, mutta myös perinteinen kaukosäädin tulee mukaan.

Sitten on se monipuolinen eli Naim-sovellus puhelimessasi tai tabletissasi. Jos soitat musiikkisi esimerkiksi Tidalista tai nettiradioista, sovellus on se oikea tapa hallita Mu-so:a. Samoin herätys, päivitykset ja kaikki muu äänensävynsäätöjä myöten on siellä sovelluksessa.

Täysii kuutiolla

Mu-so Qb ei ole karvan yli 20 cm kanttiinsa -mitoilla hifistin mielestä uskottava. Ihan liian pieni voidakseen soida hyvin. Ihan ensinuoteista kuitenkin huomaa, että koko hämää. Noin 25cm seinän eteen tasolle asetettuna basso napsuu hyvin jäntevästi, mutta juuri sopivan mehevästi. Rytmipuoli toistuu alleviivatun innostavasti ja hyvällä biisillä on aivan mahdotonta pitää lenkkarit paikoillaan lattiaa vasten. Yleisluonne on kirkkaan selkeä ja tiukasti sykkivä.

Monenlainen musiikki kuulostaa yllättävänkin elävältä, jopa live-henkiseltä.

Pieni Qb-kuutio pystyy välittämään äänitteen tunnelman hyvin tiiviinä kuuntelijalle. Hyvin monenlainen musiikki kuulostaa yllättävänkin elävältä, jopa live-henkiseltä. Hifilaitteiden kanssa saattaa tottua siihen, että mahdollisimman kaunis kiiltokuva on se määränpää, jota kohti hamutaan. Qb-kuutio potkaisee ajatusta persiille ja iskee esityksen ihan nenäsi eteen vahvana, intiiminä ja kraivelista tiukasti kiinni ottavana.

naim-mu-so-valikot
Etenkin, jos kuuntelet ohjelmasi verkkolevyltä, Tidalista tai nettiradiosta, Naim-sovellus puhelimessa tai tabletissa on se oikea tapa ohjata Mu-so:a.

Erityisen hienoa on Mu-so Qb:n tapa välittää tempo. Se, kun teos hidastuu ja saa sinut nojaamaan eteenpäin jatkoa odottaen, on hieno jännite, joka monella ”oikealla” stereolaitteistolla saattaa jäädä kokonaan piiloon. Jos jostain pitää motkottaa niin ehdottomasti siitä, että Mu-so Qb ei toimi taustamusiikkilaitteistona ollenkaan. Se aina saa aina kuuntelijan huomion kääntymään musiikkiin ja muut asiat jäävät hoitamatta. Mu-so Qb pystyy myös välittämään sen, että Spotify ei vain kuulosta aina yhtä hyvältä kuin Tidal on toinen asia. Mutta onko äänentoistolaitteisto kyky välittää soivan äänitteen laatu huono asia?

Jos Mu-so Qb kuulostaa korviisi liian kevyeltä, kuvittele, että se on kaiutin (ai niin, sehän on!). Sijoitus seinän viereen korostaa bassoa ja alakeskialuetta tehden soinnista tuhdimman. Sijoitus kahden seinän viereen eli nurkkaan tekee saman tuplana. Mutta älä ahnehdi bassoa liikaa koska yliannostus peittää sen loistavan ja koukuttavan menevyyden alleen.

naim-mu-so-settings
Se, että kaiutin säätää äänensävynsä sijainnin mukaan, on tosi kova juttu. Sijoitus kun vaikuttaa soundiin paljon.

Litteämpi ja mehevämpi

Mu-so maksaa melkein tuplasti Mu-so Qb:hen verrattuna ja tämä tietysti asettaa sille paljon odotuksia. Ja on se eri kone kuin Qb, bassolla on huomattavasti enemmän voimaa ja auktoriteettia. Pieni Mu-so Qb -kuutio osasi jo iskeä oikein napakasti, mutta isolla Mu-so:lla iskun takana on massaa, joka tuuppaa kuuntelijaan biitin tahdissa. Kun asetuksista on valittu molempien Mu-so:jen sijainniksi kaukana seinästä, iso-Mu-so soi reippaasti tuhdimmin kun kummatkin ovat noin 20 cm päässä seinästä tasolla. Valitsemalla iso-Mu-so:lle asetuksen ”lähellä seinää” ja pienemmälle Mu-so Qb:lle ”kaukana seinästä” molemmat soivat samalla tavalla alleviivatun jäntevästi ja napakasti. Isommassa harkossa on sitten vain varaa vielä mehevöittää toistoa yhdellä lisäpykälällä valitsemalla ”kaukana seinästä”.

naim-mu-so-liitannat-9399b
Mu-so:n liitännät ovat syvennyksessä kaiuttimen pohjassa. Ei superkäytännöllistä, mutta ei näitä joka päivä ropata eli tyylikästä ja toimivaa.

Artikulaatio on Qb-kuution lailla hyvin selkeää ja siitä on paljon apua, jos Mu-so sijoittuu suoraan television eteen ja hoitaa myös sen äänentoiston. Verrattuna huonojen soundbarien tukkoiseen keskialueen toistoon, Mu-so:n selkeys helpottaa oleellisesti sitä, että etenkin ulkomaankielisestä puheesta saa kunnolla selvän. Sama siinä tarvittaessa tuhdimmassa äänensävyssä, sopii hyvin kun elokuva kaipaa elämää suurempaa jykevyyttä.

Ison Mu-so:n leveys on 63 ja syvyys 26 ja korkeus 12 cm. Valmistaja sanoo, että edellisestä sukupolvesta kotelon sisätilavuus on kasvanut 13 %. Matematiikka tässä on yksinkertaista, isompi kotelotilavuus auttaa bassotoistossa. Mu-so:n 450 wattia kokonaistehoa on myös lukema, jota ei soundbar-maailmassa ole. Ei sillä, että Mu-so Qb:n 300 wattia olisi sekään kovin vähän.

naim-mu-so-ja-mu-so-qb

Ilopill… siis palikat

Jos Mu-so-mallien ääntä pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla niin elävä tai live-henkinen olisivat osuvimmat. Se ei tarkoita, että soundissa olisi karheutta tai kolkkoutta, menevyyttä ja iskevyyttä on vain railakkaasti keskivertoa enemmän. Naim Mu-so:t eroavat soundillaan hyvin paljon siitä tyypillisestä pömpöttäväbassoisesta ja paksun pehmeästä äänestä, joka etenkin yhtään edullisemmissa laitteissa on helposti tavoitteena.

Kummallakin Mu-so:lla pääset kuuntelemaan esitystä, et vain tallennetta kaiuttimista. Oikeasti toki kuuntelet tallennetta Mu-so:n kaiuttimista, mutta se vain kuulostaa tosi vähän tavanomaiselta kaiutinääneltä ja enemmän siltä, että olisit paikan päällä live-tapahtumassa. Oleellinen haittapuoli on toki se, että menevä soundi yllyttää vääntämään äänenvoimakkuutta kovemmalle kerta toisensa jälkeen ja jos omistat naapurin, se saattaa jossain vaiheessa ruveta näyttämään hapanta naamaa.

naim-mu-so-paadysta-9407b
Naim Mu-so päädystä.

Lyhyesti: Livemäisen menevää soundia tyylikkään särmikkäästä paketista.

Hinnat

Naim Mu-so: 1 499 euroa

Naim Mu-so etukangas: 89 euroa (värit oranssi, oliivi ja sininen)

Naim Mu-so Qb: 849 euroa

Naim Mu-so Qb -kangasmaski: 79 euroa (värit peacock, oliivi ja terracotta)

Maahantuoja: Kruunuradio

Kuvat: Valmistaja ja Samu Saurama

Naim-jälleenmyyjäsi:

hifihuone-iki.jpg
hifikulma-iki-2.jpg
hifimesta-iki.jpg
mareks-iki.jpg
mrhifi-260x70-iki.jpg
nextlevelaudio-iki.jpg
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap