fbpx
Testit

Logitech Ultimate Ears 4 Pro Custom In-Ear Monitors -tulppakuulokkeet testissä

Helpompaa kuin kertoa näistä kuulokkeista on kertoa, miltä tuntuu kun ne laittaa korvistaan takaisin pöydälle. Kun Ultimate Earsin räätälöidyt korvamonitorit ottaa pois korvistaan, on tunne sama kuin astuisi ulos äänieristetystä ja akustoidusta studiosta, jossa äänenlaatu on joka suhteessa todellakin kunnossa. Yhtäkkiä ympärillä on hälinää, taustamelua ja -kohinaa. Etenkin kaupunkilainen on tottunut siihen taustahuminaan, eroon pääseminen tarvittaessa on erittäin arvokas asia.

Juuri itselle räätälöity tuote on massamarkkinoiden aikana luksusta monessa suhteessa. Yksi puoli on se, että sellainen hankitaan käyttöön ja omaksi iloksi, ei parin päivän päästä käytettyjen osastolle ilmoitettavaksi. Kenelläkään ei ole tasan samanlaisia, ja muita räätälöityjäkin on varmasti vähän.

”Osa ajasta menee ihan
vain sisuskalujen ihasteluun.”

Toinen puoli luksusta on se kun saa Ultimate Earsin laatikon käsiinsä. Mustassa ja tyylikkäässä laatikossa on päälimmäisenä mustakuorinen kiitoskirje. Sen alta löytyy mustan pehmusteen keskelle upotettu musta korurasia, jossa on aivan korun lailla viimeistellyt, käsintehdyt tulppakuulokkkeet. Koska kuulokkeiden hienomekaaninen taidonnäyte on läpinäkyvällä rakenteella jätetty esille, menee osa ajasta ihan vain sisuskalujen ihasteluun.

Logitechin nimi mukana tuotteessa voi aiheuttaa muutamille allergiaa, sehän tekee massamarkkinoiden kuluttajatuotteita. Vaan Ultimate Ears -tulppakuulokkeet edustavat samaa ehdotonta highend-tasoa kuin Logitech Transporter-verkkosoitinkin, molemmat kuuluvat äänentoiston ehdottomaan kärkiryhmään.

Hyvin valettu perusta

Räätälöityjen Ultimate Ears -tulppakuulokkeiden pohjana on Orelo Oy:n Mikko Lankisen ottamat valokset korvista. Tarkka ja huolellinen mies totesi minun korvistani ottamistaan silikonivaloksista, että toisessa korvakäytävässä oli liikaa sont… likaa ja teki uuden valoksen. Silikonitulppien perusteella Ultimate Earsin väki kaukana rapakon takana osaa sitten tehdä juuri minun korviini istuvat kuulokkeet.

En ole koskaan ollut suuri tulppakuulokkeiden ystävä, minusta ne vähän paremmatkin istuvat aina hankalasti. Kun näin valokset omista korvakäytävistäni niin ymmärsin hyvin miksi. Jokaisella ihmisellä on kaksi täysin uniikkia korvakäytävää ja kun tärykalvoille vievät venkurat näkee edessään niin on tasan selvää, ettei mikään yleistulppa voi olla optimaalinen.

Läpinäkyvä rakenne aiheuttaa haaveellista hienomekaniikan tuijotusta kuulokkeiden sisällä silloinkin kun niitä ei käytä.

Tarkka, erotteleva ja rauhallinen

Aivan ensihuomio Ultimate Ears 4 Pro:sta on se, että niiden herkkyys on suuri. Äänenpainevarat ovat musiikkivarastona toimivan puhelimen kanssa hyvin riittävät ja highend-kannettavan Colorfly-soittimen kanssa ruutia riittää paljon paljon yli minkään tarpeen.

Suuri yllätys on se, että vaikka korvalehteä ei ole millään tavalla äänessä mukana stereokuvalliset asiat kuuluvat hyvin selkeinä. Äänensävyllisesti UE ei ole yhtään räikäesointinen, enemmänkin aavisuksen rauhalliseen kallellaan. Keskialue on tasapainoinen, se vain jää hieman etäämmälle kuin esimerkiksi soundiltaan hyvin avoimissa AKG K601:ssä.

Parin biisin totuttelun jälkeen äänensävy alkaa kuulostaa juuri oikealta. Taustalle äänitetyt linnut ovat Vollenweiderilla tarkasti siellä, missä kuuluukin ja harpun ja kitaran yhteispeli on nopeaa, ilmavaa, elävää ja kaunista. Toisaalta pahasti tukkoon rutattu Metallican Die Die My Darling ei satu korviin yhtään ja tuntuu muutenkin siltä, että nämä ovat työkalut, joilla on sekä ilo kuunnella että mahdollisuus paiskia töitä pitkääkin päivää väsymättä.

Herbie Hancock rullaa kovaa vauhtia ja Propellerheadsin basso on tiukka ja napakka, yhtään korostumaton ja varsin sävykäs ja selkeä. Näillä on tarkoitus kuulla, mitä bassopäässä oikeasti tapahtuu eikä näyttää naapurin pojalle, kuinka paljon sitä bassoa voi määrällisesti saada.

Punottu johto johtaa tuttuun 3,5-milliseen kuulokeplugiin järkevästi 90 asteen kulmassa eli kannettavassa soittimessa johdon katkeamisen riski on mahdollisimman pieni.

Samsung Galaxy S ohjelmalähteenä muuttaa äänensävyä vain vähän verrattuna Colorfly-soittimeen. Puhelimella ohjelmalähteenä äänessä on tippa lisää ilmavuutta ja mehevyyttä. Suuri osa kuuntelijoista kokee pienen lisätuhtiuden bassoilla miellyttävänä vaikka ihan Colorflyn tarkkuuteen ei tietysti päästäkään.

Yleisluonne on hyvin tasapainoinen ja vain aavistuksen rauhalliseen kallellaan. Toisin sanoen kaikki kuuluu kuten pitääkin ja kuunteluväsymystä ei ole odotettavissa.

Halpa retki

Musiikkityöläiselle studion vuokra on kallis ja musiikista nauttivalle oma rauha vielä sitäkin arvokkaampaa. Helpolla tavalla Visionistin kautta tilattuna kertyvä runsaan 500 euron hinta Ultimate Ears 4 Pro -tulppakuulokkeille alkaa tuntua yllättävän halvalta.

Juuri omien mittojen mukaan tehty korvamonitori on juuri nimensä mukainen, se on hyvin tarkkasointinen ja analyyttinen tarkkailu”kaiutin”. Erikoista kaiuttimiin verrattuna on se, että nyt saa tavallaan sen studioakustiikan kaupan päälle. UE:t ovat mukavan tasapainoinen lähestyminen henkilökohtaiseen mukaan otettavaan äänentoistoon, sopivasti muun maailman loitontava ja musiikin lähelle tuova.

Lyhyesti: Kyllä, Ultimate Ears on aika ultimate ratkaisu kannettavan soittimen tai musiikkivarstona toimivan puhelimen kaveriksi.
Hinta: 470 – 517 euroa
Lisätietoa: Kustomoidut UE-kuulokkeet
Valmistaja: Logitech – Ultimate Ears
Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap