Kaveri pelaa ammatikseen pokeria ja hänen luonaan käydessäni osallistuin pienillä panoksilla nettiturnauksiin. Voitin melkein aina, mutta kundi huusi selän takana, että ei noin voi pelata. Kun ystävällisesti ilmoitin, että minähän olen voittanut monta turnausta peräkanaa, niin ei kuulemma ollut hyvä. Häntä kauhistutti, kun en laskenut yhtään todennäköisyyksiä ja innostuin korottelemaan hupsuilla käsillä. Minusta vaan oli niin vinkeää kokea sitä kipristelevää jännitystä, josko se ässä sattuisi tulemaan ja suorani täydentämään.
”Rämäkän vitaalisia
nuorten miesten
testosteronimylläköitä.”
Ranger on samoilla linjoilla. Laskelmointi v**tuun ja mennään fiilispohjalta seikkailuun, joka monien mielestä on ”ei jätkät tollee voi soittaa, ei tuolla voi menestyä” -tyylistä huttua. Olen liikuttuneen hyvilläni siitä, miten upeasti omien 1980-luvun suursuosikkieni musiikilliset vaikutteet kuuluvat Rangerin musassa. Huikeaa on juuri se, että kyseiset yhtyeet ovat kulttimaineessa olevia ykkös -ja kakkosdivisioonan yhtyeitä kaupallisen menestyksen osalta. Sellaiset bändit, kuten Agent Steel, Acid Reign, Razor, Whiplash, Holy Terror, Hallows Eve ja Nuclear Assault ovat kaikki tehneet legendaarisia metallialbumeja, mutta suuri yleisö ei onneksi tiedä niistä mitään.
Ranger on jollain ihmeen konstilla pystynyt tislaamaan edellä mainitusta vaikutekeitoksesta raikasta ja tuoreen makuista energiajuomaa. Levyn kaikki viisi kipaletta ovat rämäkän vitaalisia nuorten miesten testosteronimylläköitä. Ehkä hieman muiden yläpuolelle nousee Touch of Death, joka runnotaan kuulijan kalloon voimalla, jota en ole (ainakaan tässä genressä) tuntenut varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
Vaikka Audiovideossa ei numeroilla tai tähdillä levyjä arvoteta, niin myös täältä tärähtäisi kouluarvosana yhdeksän ja puoli. Superbonus napsahtaa piskuiselle Ektro Recordsille, joka laittoi promolätyn vinyylinä!
Kommentointi suljettu.