Voi tätä ajankulua. Metallican, Slayerin ja Megadethin rasavilliä pikkuveljeäkin on tullut kuunneltua jo yli 30 vuotta. Sinä aikana se on etsinyt paikkaansa ja kokeillut erilaisia tyylejä, onnistuen vain vaivoin pitämään kiinnityksensä metallieliitissä. 1980-luvun mahtivuosien jälkeen, monille heavybändeille kirosanaksi muodostunut grunge kaatoi jäävedet myös Anthraxin niskaan, eikä laulaja John Bushin aikainen aikuismaisempi alternative rock oikein maistunut poikamaisempaan kohkaukseen tottuneille faneille.
Yhtye väittää kivenkovaan, että 1990-luvun vaikeat vuodet johtuivat grungen lisäksi levy-yhtiöiden kusetuksesta, mutta eipä ne Stomp 442 ja Volume 8: The Threat Is Real mitään superlevyjä olleet. Vuosia jatkuneelle räpiköinnille tuli onneksi loppu The Big 4 -keikkojen myötä (Metallica, Slayer, Anthrax, Megadeth). Anthraxilla meinasi olla vaikeuksia saada bändi keikoille kasaan, laulajaongelmien saavutettua saippuaoopperamaiset mitat. Onneksi Joey Belladonna suostui tulemaan takaisin ja on useamman vuoden laulupestiä taas hoitanut.
Metallimusiikin viimeisin, nyt jo vuosia jatkunut renessanssi ja kokoonpano-ongelmien rauhoittuminen ovat selkiyttäneet yhtyeen sieluntilaa ja perustekemiseen on riittänyt enemmän energiaa. For All Kings ei tietenkään yllä klassikkolevyjen (Spreading the Disease, Among the Living) tasolle, mutta yllättävän voimallinen lataus sille on aikaiseksi saatu. Kitaristi Scott Ianin Game of Thrones -fanitus kuuluu levyn avaavassa mahtipontisen jylhässä introssa. Aika montaa levyn kappaletta voisi kuvailla noilla sanoilla, jopa kaihomielinenkin on fiilis paikoitellen.
”You Gotta Believe
liirailee sopivan
hermostuneesti
sinne sun tänne.”
Intron sellon äänien vaiettua, ilmoille räjähtää ”perianthraxmainen” You Gotta Believe, joka liirailee sopivan hermostuneesti sinne sun tänne. Bändi soittaa tiukasti ja Shadows Fall-kitaristi Jon Donais näyttää mainioilla sooloillaan, miksi juuri hänet on napattu Volbeatiin loikanneen Rob Caggianon tilalle. You Gotta Believen lisäksi vanhaan malliin raikaavat levyn onnistuneimmalla kertsillä varustettu For All Kings, All of Them Thieves ja vauhtipätkä Zero Tolerance.
Anthrax ei Scott Ianin mukaan ole koskaan pitänyt itseään thrash-bändinä, vaikka media ja fanit sen siihen kategoriaan ikiajoiksi ovatkin juntanneet. Nytkin suurin osa kipaleista on pääosin rauhallisia ja keskitempoisia, eikä esimerkiksi singlenä julkaistu pop-vaikutteinen Breathing Lightning voisi enää kauempana thrash-metallista olla. Hyvä, että heavy-rockiksikaan sitä voi kutsua.
For All Kings on asiallinen julkaisu metallikuninkailta, mutta totisuus ja inspiroimaton paikallaan sahailu joissain kipaleissa ei vanhaa fania innosta. Junnaava Suzerain, päälleliimatun oloisilla laulumelodioilla varustettu This Battle Chose Us ja mukarankka Evil Twin pudottavat kokonaisarvosanan kiitettävästä hyväksi. Meillä heavyn luvatussa maassa Anthrax(kin) toki maistuu. Listasijoituksella 4. napattiin piikkipaikka koko maailmassa.
Kommentointi suljettu.