fbpx
Julkaisut

Elokuva-arvostelu – Metallica: Through the Never

Eilen teattereihin rävähtänyt megalomaaninen Metallica: Through the Never on tämmöisen Metallican ääressä kasvaneen mielestä aikamoista mannaa. Jos antaisin tähtiä, saisi se kaikki viisi ja vielä pari pusua kaupanpäällisiksi.

Toisaalta tätä elokuvaa on vähän hankala arvostella, sillä jos katsoisin vain elokuvaosuuden jättäen musiikin ja keikan pois, niin en minä sitä lähtisi teatteriin katsomaan. Tavallaan se fiktio-osuus on ihan jees, eikä se häiritse leffakokemusta, mutta ei se valtavasti lisääkään anna. Trippaileva roudaripoika suorittaa mystistä tehtävää apokalyptiseksi muuttuvassa kaupungissa ja näkee matkallaan kaikkea seonneista ihmisistä lihaksi tulleisiin ratsumiehiin.

Tärkein anti tässä audiovisuaalisesti komeassa elokuvassa on tiivistunnelmainen Metallican keikka, johon on pistetty kaikki bändin lavatemput ja joka on kuvattu niin hienosti, että tuntuu kuin olisi mukana lavalla bändin kanssa. Vaikka livekeikka on aina livekeikka, eikä hyvää sellaista voita mikään, niin tällainen laadukas ja dynaaminen keikkataltiointi onnistuu antamaan hyvin tiiviin yhteyden bändiin. 3D-toteutus päästää katsojan vielä lähemmäs esiintyjiä, mutta uskon että tämä leffa toimisi hyvin myös perinteisessä formaatissa.

Metallica: Through the Never on elokuva, joka todellakin ansaitsee myös teatterilevityksen. Se ei ole mikään laimea keikkataltiointi, vaan isolla rahalla toteutettu jättikokoinen, televisioruutua suurempi elämys. Fanille ehdoton kokemus sekä teatteriin että myöhemmin omaan kotiin.

Metallica: Through the Never – Official Theatrical Trailer

Tässä vähäsen making offia Fade To Blackin tahtiin (joka ei päässyt mukaan itse leffaan):

Lisää leffan teosta MetallicaTV:n YouTube-kanavalla:
http://www.youtube.com/user/MetallicaTV/videos

Lisätiedot, Future Film:

METALLICA: THROUGH THE NEVER

Ensi-ilta: 18.10.2013
Pituus: 93 min.
Ikäraja: K-16

Ohjaus:
Nimród Antal

Käsikirjoitus:
Nimród Antal, Kirk Hammett, James Hetfield, Robert Trujillo, Lars Ulrich

Näyttelijät:
Dane DeHaan, James Hetfield, Lars Ulrich, Kirk Hammett, Robert Trujillo

Trip (Dane DeHaan) on nuori mies, joka työskentelee roudarina Metallican live-keikalla. Konsertin räjähdettyä käyntiin Trip passitetaan kaupungille suorittamaan erittäin kiireistä tehtävää.

Trip tekee työtä käskettyä ja lähtee matkaan. Yllättävän tapahtumaketjun seurauksena yksinkertainen tehtävä muuttuu surrealistiseksi seikkailuksi.

Metallica: Through the Never on fantasiaseikkailu, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti suuryhtyeen livekonsertin näyttävää, audiovisuaalista ilotulitusta kappaleiden sanoituksista inspiraatiota ammentavaan, fiktiiviseen kehyskertomukseen.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap