Punk ei ehkä ole enää paras sana kuvaamaan Bad Religionin musiikkia. Se on liian siloteltua, liian melodista ja liian älykästä. Missä on räkä, missä on infernaalinen mökä ja särö, missä kapina? Olen varmaan tulossa vanhaksi, kun en jaksa vetää hernettä sieraimeen moisesta. Olkoon minun puolesta vaikka sitä älykköpunkkia sitten, ja voihan sitä kaivaa vanhat Rattuksen tai Dischargen levyt kuunteluun, jos alkaa punk-hammasta kolottaa.
Hyppäsin Bad Religionin fanikelkkaan Recipe for Haten aikoihin 1993. Aiemman tuotannon helmet ja melodisen punkin kulmakivet (Suffer, No Control, Against the Grain, Generator) löysivät pian nekin paikkansa levyhyllyni kunniapaikalta. Sittemmin on tullut hankittua kaikki yhtyeen albumit. Valitettavasti vuoden 1996 jälkeen uuden levyn odotus on vaihtunut kerta toisensa jälkeen pettymykseksi. Bändin sisäiset ristiriidat, päihteet ja muut kiinnostuksen kohteet sotkivat pasmat vuosiksi.
”True North on kuin
Bad Religionin
Best of -kokoelma
uusilla biiseillä
varustettuna.”
Bad Religionin edellinenkin levy The Dissent of Man oli kummallisella tavalla kaksijakoinen. Alkupuoli oli tuttua, koukuttavaa Bad Religionia, mutta loppua kohti mukaan oli ängetty hapuilevia poprock-hömpötyksiä. Yhtye saikin melkoisesti kritiikkiä moisesta lepsuilusta. Kettuilu on selkeästi mennyt perille, sillä True North taitaa olla yhtyeen kaikkien aikojen nopein ja rankin albumi.
True North on kuin Bad Religionin Best of -kokoelma uusilla biiseillä varustettuna. Jokaiselle levyn kappaleelle löytyy takuulla ”innoittaja” ja isoveli bändin aiemmasta tuotannosta, mutta se yhtyeessä juuri onkin niin upeaa. Fiilis on sama, kuin söisi maailman parasta lakritsia, tai harrastaisi tutun partnerin kanssa seksiä (oho, mitkä vertaukset) ja yhtä äkkiä huomaisikin jonkin uuden maun, tai uuden vivahteen nautinnossa. Vaikka Greg Graffinin laulutavassa ei ole vuosien mittaan juurikaan muutoksia tullut, pientä iän tuomaa marinoitumista lukuun ottamatta, niin jokin pieni nostatus säkeistön loppuun hyväilee toden teolla mielihyväkeskusta. Samoin kappaleiden melodiakulut ovat vertaansa vailla. Kaikki on juuri siellä, missä pitää, mutta ripauksilla uusia ennen kokemattomia mausteita.
Tasavahvoista biiseistä erottuvat hiuksenhienosti yhtyeen bravuurimaneerit sisältävät Crisis Time ja Robin Hood in Reverse. Tietysti 17:ään kappaleeseen mahtuu pari väsyneempääkin rallatusta, mutta ei niitäkään skipata tarvitse. Kokonaisuutena True North on paras Bad Religion albumi sitten vuoden 1996.
Viime vuosi antoi hyvän rock-levysadon. Vuosi 2013 käynnistyi sekin Bad Religionin tahtiin mallikkaasti. Tulossa on vielä useita hyvin mielenkiintoisia albumikokonaisuuksia; Judas Priest, Masterplan, Avantasia, Black Sabbath, Thin Lizzy jne. Stay tuned!
Kommentointi suljettu.