fbpx
Artikkelit

Suomalainen Kasperi Heikkinen U.D.O.-kitaristiksi

Saksalaisen heavyrockin elävä legenda Udo Dirkschneider on kansainvälistänyt yhtyeensä U.D.O. ilmettä ja nappasi riveihinsä kitaristi Kasperi Heikkisen. AudioVideo.fi päätti onnitella miestä huikeasta pestistä ja kyseli muutenkin, miten ihmeessä suomalainen nuorimies on päässyt entisen Accept-solistin bändiin?

Onnea U.D.O.-pestistä, onpa upea juttu. Ihan wanhan heavysedän sydäntä lämmittävät tuollaiset uutiset!
”Tattista vaan, kyllähän tässä itsekin on vielä aika täpinöissään.”

Olet soittanut myös Gamma Rayn riveissä kiertueella. Gamma Rayn Kai Hansen ja varsinkin Udo ovat legendaarisia metallimiehiä. Hurjaan seuraan olet päässyt!
”Onhan nämä sellaisia juttuja, joista ei olisi voinut edes haaveilla silloin kun ensimmäisiä kertoja kitaralla ukkojen orkestereiden biisejä alkoi tapailla. Hyvä mäihä sattunut vaan käymään kun on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.”

”Meikäläisen saksan
osaaminen rajoittuu
pääasiassa kirosanoihin…”

Udon olen kerran sattumalta tavannut. Minulle tuli kuva hyvin hiljaisen ja ujon oloisesta miehestä.
”Liekö ollut sitten vähän huonompi päivä sillä kertaa tai jotain, ainakin itselleni on tullut hyvin erilainen vaikutelma. Juttua riittää ja huumorintajua löytyy, mitä nyt pystyn sanomaan omien kokemusten pohjalta. Myöskään minkäänlaista starailua tai diivailua en ole nähnyt koskaan.”

Maailmanluokan bändillä luulisi olevan asiallinen meininki myös bäkkäreillä. Cateringit lienevät kohdillaan?
”No ainakin tähän asti on ollut puitteet hyvin kunnossa, eli ei ole sen suhteen mitään valittamista.”

Mitä se kiertäminen vaatii rokkarilta? Mitä sinä joudut ottamaan huomioon?
”Kunhan noudattaa suurin piirtein annettuja aikatauluja ja hoitaa soittohommat aina mahdollisimman hyvin niin siinähän se oikeastaan onkin. Toki kiertueella joutuu olemaan pitkiä aikoja kimpassa isossa porukassa, joten aina silloin on hyvä antaa muille porukan jäsenille omaa tilaa ja aikaa mahdollisuuksien mukaan. Pitkät keikkareissut ovat myös haastavia siviilin ihmissuhteiden hoitamisen kannalta. Onneksi nykyään ystäviin ja kavereihin pystyy pitämään yhteyttä monin eri keinoin paikasta riippumatta.”

Kohdellaanhan Udoa, niin kuin pitääkin, eli pitkän päivätyön tehneenä legendana?
”Totta kai, vaikka herra nyt ei mitään erityiskohtelua vaadi tai edellytäkään.”

Sprichst du Deutsch?
”Meikäläisen saksan osaaminen on hyvin olematonta ja rajoittuu pääasiassa kirosanoihin ja muuhun painokelvottomaan materiaaliin, hehe. Operointikieli bändin sisällä on kuitenkin englanti, joten saksan taito ei ole ihan niin välttämätöntä.”

Saatko nyt musiikista elantosi, vai tarvitseeko tehdä muuta?
”No eipä tällä nyt ihan rikastumaan pääse, mutta tulee toimeen ihan kelvollisesti. Enpä ole toisaalta soittohommia koskaan tehnytkään rahan takia, vain pelkästään rakkaudesta musiikkiin. Kuulostaa varmasti kliseeltä, mutta näin se ainakin omalla kohdallani on.”

Soitatko uudella U.D.O:n levyllä , jos, niin osallistuitko biisien tekoon? Jos et vielä, niin entä tulevaisuudessa. Onko sinulla riffien ja biisien aihioita?
”Liityin bändiin vasta kun koko lätty oli jo valmis, eli en osallistunut biisien tekemiseen enkä ehtinyt soittamaan levyllä. Eiköhän seuraavalla levyllä kuulla sitten meikäläisenkin panosta. Riffejä ja aihioita on toki aina työn alla, mutta täytyy katsoa hieman tuonnempana olisiko niistä jotain sopivaa U.D.O:lle käytettäväksi.”

Accept. Mitä luulet, vaikuttaako Acceptin uuden comebackin valtava suosio mitenkään U.D.O.:n suosioon.
”Voisin kuvitella että lisää myös U.D.O:n näkyvyyttä ainakin jonkun verran, vaikka kyseessä onkin kaksi täysin eri orkesteria.”

Miltä se tuntui Udon ja muun bändin kanssa räsäyttää esimerkiksi Balls to the Wallin riffi ensimmäistä kertaa?
”Onhan se hienoa, ei sitä voi mitenkään kieltää. Kyseessä on kuitenkin ajaton heavy-klassikko ja legendaarinen riffi. Uskomatonta, että senkin biisin ja levyn julkaisusta on jo 30 vuotta.”

”Onhan se hienoa,
ei sitä voi
mitenkään kieltää.”

Udohan on jo yli 60-vuotias mestari. Ei vissiin ”ikähaitaria” ole soiteltu yhtyeessä. Aina jotenkin rokkibändissä tulee se soittajien ikäjakauma kysymykseen vaikka onhan muillakin työpaikoilla eri-ikäisiä.
”Ehkä Udollekin on piristävää, että kokoonpanossa on tuoretta verta ja uutta näkökulmaa. Toisaalta ikähän on vain numeroita, ei sillä ole mitään merkitystä niin kauan kun bändissä hommat toimivat ja kemiat kohtaavat.

Onko miten mittava turnee tulossa uuden levyn kaveriksi?
”Ainakin tarkoituksena on kiertää kattavasti eri markkina-alueet läpi. Työn alla on paljon erilaisia kuvioita, mutta on vielä liian aikaista puhua niistä koska vasta murto-osa on varmistuneita juttuja. Seuraava etappi on Pohjois-Amerikan kiertue huhtikuussa ja muutamat Keski-Euroopan festarit toukokuussa. Kaikki varmistetut keikat löytyvät osoitteesta udo-online.com.”

Ei suomalaisia raskaan rockin soittajia taida kovin montaa tuon tason bändeissä olla. Yli-Sirniö on tietty tehnyt huikeaa uraa Kreatorissa, ketäs muita tulee mieleen?
”Eipä tule itselläkään Kreatorin Sami Yli-Sirniön lisäksi ketään muuta mieleen.”

Uuden levyn kannen perusteella ei taida mitään elektropoppia tai progea olla tulossa?
”Perinteistä saksalaista sirkkeliheviähän siellä on luvassa, eli pyörää ei ole todellakaan lähdetty keksimään uudelleen. Muutamissa biiseissä on kuitenkin hyvin yllättäviäkin elementtejä mukana, ja ne tuovat mukavaa lisäväriä ja monipuolisuutta kokonaisuuteen.”

Tulen ehdottomasti katsomaan U.D.O:a Kuopion Rock Cockiin. Onko muita Suomifestareita luvassa?
”Tällä hetkellä Kuopion keikka on ainoa veto Suomessa, mutta katsotaan miten hommat kehittyvät. Nähdään Kuopiossa!”

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap