fbpx
Artikkelit

Messuraportti Habitare 11.-15.9.2019

Ideavarkaissa kannattaa käydä

Habitare-sisustusmessut ovat todennäköisesti paras hetki käydä varastamassa ideoita oman kodin ulkoasuun, asumisviihtymiseen ja yleiseen olemukseen. Minä kiersin messuja puhtaasti kuva ja ääni mielessä ja löysin ihan hyvän tukun ajatuksia.

13.9. 2019 alkavat Hifimessut samaisessa Messukeskuksessa, mutta Habitarenkin puolelta on aina löytynyt ideoita musiikin ja elokuvien ystäville. Eikä pelkästään niiltä osastoilta, jotka keskittyvät busineksessaan kuvan ja äänen toistamiseen.

Yksi silmiin pistävä ero Habitaren ja suomalaisten kotien välillä on seinien struktuuri. Levyseiniähän meillä on kotona ja maalia päällä. Tapettia, jos oikein on viilliinnytty. Habitaressa hyvin monella näytteilleasettajalla seinät eivät olleet tasaisia. Oli monenlaista kuviota ja struktuuria. Toki joukkoon mahtui joku levotonkin esitys, mutta pääosin pinnat näyttivät vain mukavasti elävämmiltä kuin ”Remppaässää ja tela” -tyylisuunta.

Onko seinän pakko olla Remonttiässällä valkoiseksi telattu?

Akustisessa mielessä monen seinän struktuuri olisi saanut olla syvempikin, mutta vaikutusta näillä muutaman sentin syvyisillä rakenteillakin on. Ja toki olohuone saa näyttää olohuoneelta, studioakustiikka sitten erikseen. Vaan ajattelemalla olohuoneessa monia pieniä asioita akustiikankin vinkkelistä, saisi tilasta oleellisesti miellyttävämmän paikan ihan vain olla.

Alla sekalaisessa järjestyksessä kuvakavalkaadi keskiviikkoiselta tallustelulta Habitaressa ja Antiikkimessuilta. Pehmeät asiat joukossa ovat vinkki siihen, että pehmeässä akustiikassa eläminen on miellyttävämpää kuin paljaassa lasi-betoni-kopissa. Satunnaiset pienet esineet ovat ihan vain juuri sitä, mitä ovat: satunnaisia pieniä esineitä.

McIntoshin stereovahvistin edustaa yhtä tyylisuuntaa, seinässä oleva sininen pystyraita, Wisdom Audion upotettava highend-kaiutin, toista.
Muumiboomi jatkuu.
Samsung The Serif eli voiko moderni televisio olla jotain muutakin kuin mahdollisimman litteä?
Onko tätä suomalaisempaa?
Tulikiven takuujäreitä subwoofer-koteloita. Eivät olleet soimassa.
Samsung, Audiopro ja jokakodin johtosoppa.
Konton uudet mallit, turvetäytteinen verho ja kelohonkadiffuusori.
Konton akustiikkalevyissä on hohtoa, nyt ne saa valaisimiin yhdistettynä.
Philipsin Android-käyttöjärjestelmään perustuva televisio. Kaikki sovellukset päivittyvät varmasti riittävän ripeästi.
Klassisesta pallotuolista on myös Gallo Acousticsin pallokaiuttimilla terästetty versio. Käy vaikka Helsingin pääkirjastossa Oodissa hipelöimässä.
Genelecin uusiutuneissa subbareissa on hyvät liitännät, joilla ne saa kytkettyä sujuvasti kodin AV-järjestelmän keskuksiksi.
Denon ja Polk Audio, perinteistä ja selkeää hifiä joka kotiin.
Bowers & Wilkins Formation, vahvasti perinteisen tyylinen, mutta modernilla vinkkelillä.
Bose ja ulkopuolisen maailman eristäjät.
Hieno installaatio vietiin pois heti kun olin ehtinyt kuvata sen. Höh.
Bang & Olufsen, osastollinen muotoiluklassikkoja.
Artome Cinema UST, äänentoiston sisältävä senkki, jossa on myös paikka ultralähiprojektorille.
Lepohetki.
Retro eli mummilasta tuttu. Minulle ainakin, tuo sammaleenvihreän sävy.
Amphion-kaiuttimien selkeän yksinkertainen ja kuitenkin sopivan pirteä muoto on hyvin ajaton.
Kiiltävä pinta ja sormenjälkien sietämätön nopeus.
Mainoita muotoja protopajalta.
Osaako teillä imuroija siivota ensin esimerkiksi lemmikkien vahingot lattialta, ennen kuin levittää ne ympäriinsä?
Seinästruktuuria. Ja Genelecin kaiutinkoteloiden raaka-ainetta.
Käsittääkseni kyseessä ei ole art nouveau -radio, mutta en ole varma.

Kuvat: Samu Saurama

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap