fbpx
Artikkelit

Keikkaraportti – Soundgarden, Hartwall Areena, Helsinki 4.9.2013

Soundgarden aloitti keskiviikkona Euroopan kiertueensa täältä Suomesta tuoden grungetunnelmia puolillaan olleelle Hartwall Areenalle. Ainakin itselleni yleisön vähyys oli yllätys, sillä maailmalla suosio on kuitenkin suuri. Mutta eipä tuo ihan hirveästi menoa haitannut, vaan keikka tarjoili tanakkaa musiikkia paikalle ilmestyneille.

Soundgarden esiintyi tuttuun tapaan hyvin vähäeleisesti tuoden lavalle vain itsensä sekä projisoituja luontokuvia ja psykedeliaa. Chris(t) Cornell on karismaattinen näky ja entistäkin hurjempi laulaja, tyylikkäästi harmaata turkkiinsa saanut kitaristi Kim Thayil loihti ilmaan koukeroisia korukuvioita, bassostaan kaiken irti ottaneelta Ben Shepherdiltä löytyi myös pilkettä silmäkulmasta ja rumpali Matt Cameron näytti, miksi on ansainnut paikkansa yhtenä kovimmista rokkijytisijöistä.

Kim Thayil

Soundgarden on kiinnostava tapaus, tavallaan bändi on pysynyt täysin samana nämä vuodet ja antaa esiintymisellään mahtavat nostalgianautinnot, mutta bändi on uudessa tulemisessaan taikonut esiin vielä yhden lisävaihteen. Tuttu grungegroove oli toki tallella, mutta välillä noustiin sellaisiin korkeuksiin, joihin vain iän tuoma varmuus ja näkemys voi nostaa. Niinä hetkinä miehet soittivat kuin viimeistä kertaa, kaikkensa antaen.

Keikka alkoi omaksi harmituksekseni todella kovalla kolmikolla (Searching With My Good Eye Closed, Spoonman ja Jesus Christ Pose) ja mieleni olisi tehnyt heittää kamera menemään ja keskittyä pelkästään musiikkiin – mutta oli miehiä toki hauska kuvatakin.

Reippaan parituntisen keikan aikana kuultiin mukava setti hyviä herkkuja vuosien varrelta. Grungeperustan lisäksi bändin soundipuutarhasta löytyy jos jonkinmoista makua bluesista psykedeliaan ja hevimpiin fiiliksiin. Oli kiintoisaa huomata, että viime vuonna ilmestyneen, ehkä vähän rokimman King Animal -levyn kappaleet, eritoten Taree sekä Non-State Actor, iskivät livenä ihan yhtä kovaa kuin vanhan tuotannon parhaat palat.

Keskiviikon konsertti oli aika vuoristoratamainen kokemus, josta löytyi myös vähän heikompia hetkiä niiden rajusti nostattavien huippukohtien ohella. Loppusaldo oli kuitenkin positiivinen, sillä huippukohdat olivat todella huippuja ja niitä löytyi koko keikan ajan. Pienempi esiintymispaikka olisi varmasti nostattanut tunnelmaa ja korjannut ongelmia (esim. tyhjästä salin takaosasta ainakin istumakatsomoon brutaalisti kaikuneen äänen), mutta mistä löytyy viidelle tuhannelle hengelle sopiva tila? Ihan ymmärrettävää, ettei keikkaa siirretty minnekään.

Soundgardenin uusi vaihde on kiehtova ja keikka jätti haluamaan vielä enemmän. Puutarhurisedät, tehkää lisää musiikkia ja tulkaa pian takaisin!

Chris Cornell ja Ben Shepherd

Settilista:

Searching With My Good Eye Closed
Spoonman
Jesus Christ Pose
My Wave
The Day I Tried To Live
Been Away Too Long
Hunted Down
Non-State Actor
Halfway There
Mailman
Taree
Outshined
Superunknown
Burden In My Hand
A Thousand Days Before
Fell On Black Days
Blow Up The Outside World
Rusty Cage

Incessant Mace
Black Hole Sun
Beyond The Wheel

Soundgarden – Incessant Mace

Soundgarden – Taree

Soundgarden – Non-State Actor

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap