fbpx
Artikkelit

Keikkaraportti – North Mississippi Allstars – Provinssirock 2014

Tämän vuoden Provinssirock toi Pohojammaan lakeuksille, kauniin Törnävänsaaren maisemiin monituisen kattauksen bändejä Prodigystä Eläkeläisiin houkutellen paikalle festivaalikansaa yhteensä 26 000 sielua. Aurinko paistoi, koski kuohui ja väki sai musiikkia ja raikasta ilmaa koko rahan edestä, pääsipä aamulla kuulemma joogaamaankin.

Oman festivaalikokemukseni kohokohta oli ehdottomasti North Mississippi Allstars, joka ylitti odotukseni huimin loikkauksin. Nyt kävi jopa niin, että viime vuonna AudioVideossa hehkuttamani Dickinsonin veljesten uusin levy jäi auttamattomasti kakkoseksi, sillä bändin live-esiintyminen Provinssirockissa oli suorastaan harvinaislaatuisen ytyä kamaa.

Lavalle astuneet miehet näyttivät ihan tavallisilta tyypeiltä, valkoisilta jannuilta Pohjois-Mississippistä, mutta ensimmäisistä sävelistä alkaen oli selvää, että kyse oli jostain enemmästä, suorastaan musiikillis-uskonnollisesta kokemuksesta, joka yllytti uppoamaan musiikkiin mukaan mielen ja ruumiin voimin. Miesten soitto oli niin verevää, että tuntui kuin paikalla olisi vieraillut bluesin elävä sielu, tässä ajassa ja hetkessä tulkittuna.

Vaikka North Mississippi Allstars onkin pohjimmiltaan mitä raikkainta uutta bluesia, ei genrellä ole tässä tapauksessa oikeastaan mitään merkitystä. Lavalta välittyi musiikin voimaa, soiton virtuositeettia sekä rakkautta musiikkiin ja sen eteenpäin vievään rytmiin. Se – jos mikä – uppoaa myös laajaan yleisöön ja saa väen tottelemaan musiikin sanomaa. Shake your boogie! Pistä perä heilumaan!

Veljekset Luther ja Cody Dickinson esiintyivät Lightnin’ Malcolmin kera monipuolisesti ja sujuvasti, myös soittimia vaihdellen – kitarasta bassoon, rummuista pyykkilautaan ja niin edelleen – palvellen koko ajan rullaavaa musiikillista kokonaisuutta ja boogiejumalia. Kävivätpä miehet myös yleisön keskellä rumpukulkueena yllyttäen väen mukaan yhteislauluun Granny, Does Your Dog Bite -biisin ajan.

North Mississippi Allstarsin musiikki on makean mehevää, sen syvimmän taian ollessa jossain siellä kitaran ja rytmiikan sekä uuden ja vanhan menevässä liitossa. Erikseen täytyy mainita, miten Luther Dickinsonin kitaransoitossa on sitä jotain: absoluuttisen hurjaa imua ja purevuutta, jota harvemmin pääsee kuulemaan. Tässä on taikaa.

Tahtoo North Mississippi Allstarsin myös eteläisempään Suomeen – vaikkapa Puistobluesiin, Flow-festivaaleille tai Tavastia-klubille – bluesväen nautiskeltavaksi ja ison yleisön rakastettavaksi. Jos tämän bändin musiikillisen menon pääsisi kokemaan klubikeikalle, niin tajunnan räjähtäminen olisi takuuvarmaa.

North Mississippi Allstars – Boogie

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap