Goottimetallin alkuisät tulivat viime viikolla Suomeen kolmelle keikalle, joista AudioVideo todisti kahta: allekirjoittanut Helsingissä ja raskaan rockin kirjeenvaihtajamme Jari Kuusisto Jyväskylässä. Keikat olivat kumpaisellakin suunnalla energisiä hien valuessa niin lavalla kuin paikalle sankoin joukoin saapuneen yleisön keskuudessa.
A full English interview at the bottom of the page.
”Greg Mackintoshin
pehkon alta pääsi
hienoja kitarasooloja.”
Paradise Lost esiintyi molemmilla keikoilla tiukalla rutiinilla ja menevä settilista esitteli pääosin bändin rokkaavampaa puolta pitkien goottifiilistelyjen jäädessä vähemmistöön. Jyväskylässä keikkaa seurannut Jari Kuusisto poimi vanhoista suosikikseen Pity The Sadness -kappaleen, kehui uuden levyn kappaleiden olleen keikalla levyversioitaan edustavampia ja olisi toivonut Nick Holmesin puhtaaseen vokalisointiin mukaan myös sitä mieheltä tuttua raspia. Holmesilla tosiaan on aikamoisen vaikuttava lauluskaala sieltä mörinöistä kirkkaisiin nuotteihin – miestä kuuntelee mielellään. Ja jos vaikuttavuudesta jatketaan, niin Greg Mackintosh päästeli kitarastaan hienoja sooloja sieltä hurjan pehkonsa alta. Yleisö hikoili ja lähti keikalta hyvillä mielin.
Keikasta nautiskellessa ja miesten kanssa jutellessa tuli taas pohdittua sitä, että Paradise Lost on aika maaginen bändi. Ego ei ole ruvennut rasittamaan saati musiikki junnaamaan paikoillaan, vaikka bändi aloitti aikanaan Gothic-levyllä kokonaisen uuden musiikkigenren. Miehillä on jotensakin vaatimaton suhtautuminen metallijättiyteen ja saavutuksiinsa – tuntuvat tavallaan sivuuttavan ne hyväntuulisella olankohautuksella keskittyen enemmän siihen, miten paljon diggaavat musiikista ja esiintymisestä.
On kuin Paradise Lost olisi pystynyt pysymään henkisesti sillä onnellisella harrastustasolla jolloin toteutetaan haaveita ja tehdään sitä mistä tykätään ilman paineita, tekemisen ilo tallella. Ei paha.
Merimiehet matkalla – laulua, soittoa ja räjähdyksiä
Pääsin keskustelemaan bändin ydinkaksikon, laulaja Nick Holmesin ja kitaristi Greg Mackintoshin kanssa ennen Nosturin keikkaa.
Paradise Lost oli täällä käydessään lyhyellä keikkarupeamalla, mutta miehet pistävät isomman vaihteen silmään lokakuun lopulla bändin 25-vuotisjuhlakiertueen startatessa ja jatkuessa jouluun saakka. Lämppäreinä juhlakiertueella kuullaan Lacuna Coil ja Katatonia. Uusi levykin on suunnitelmissa ja Nick veikkailee siihen kuluvan perinteisesti vauvan teon, eli yhdeksän kuukauden verran.
Miehistä huokui tietynlaista leppoisaa merimiestunnelmaa, ja onhan sitä tullut kuljettua yhdessä maailman merillä jo 25 vuotta soitellen ja hauskaa pitäen. Noihin vuosiin on mahtunut myös reippaasti sattumuksia ja Greg kertoi viimeisimmän tapahtuneen ihan vastikään, juuri Suomeen saapuessa.
”Kiertue on sujunut hyvin, mitä nyt keikkabussi hajosi eilen. Bussi syttyi pikkuisen tuleen lautalla ollessamme. Siellä me sitten istuttiin jossain lauttasatamassa keskellä ei mitään odotellen bussin hinausta pois lautalta. Mutta perille päästiin!”
Eikä ole ihan ensimmäinen kerta kun miehillä on ollut huono onni keikkabussien kanssa. 1990-luvun lopulla bändin bussi paloi karrelle Saksassa yöllä keskellä metsää. Miehet pelastautuivat liekehtivästä bussista pelkissä kalsareissaan ihan viime tingassa, sillä viiden minuutin kuluttua bussi räjähti vieden mukanaan bändin omaisuuden soittimista passeihin.
Paradise Lost – The Last Time
Palomiesten vesi- ja kaljahanoista
Kalsarimiehet eivät kuitenkaan joutuneet kävelemään pimeässä yössä lähintä kaupunkia etsien, vaan paikalle saapunut palokunta vei bändin paloasemalle, josta saivat vaatteitakin päälleen. Vielä isompi autuus oli paloasemalla ollut baari hanaoluiden kera. Aika kätevä tapa toipua.
Tuokin tapaus liittyi tietyllä tavalla Suomeen, sillä bändi joutui perumaan Ilosaarirock-keikkansa – olisihan se ollut hankala esiintyä pelkissä kalsareissa ilman soittimia. Jos oikein muistan (mitä en tosin vanno), niin aikanaan Paradise Lostin siirtyessä Suomesta Ruotsiin jäi silloinen rumpali Lee Morris vahingossa muun bändin matkasta Ahvenanmaalla. Bändi sai lopulta noutaa rumpalinsa Pohjois-Ruotsista ja taisi missata jonkin keikan.
Vaikka toki kaikkea on sattunut, niin Nick ja Greg eivät kuitenkaan heti ensimmäiseksi listaa epäonnen hetkiään kysyessäni muistoja bändin alkuvuosilta, vaan miehet hihkaisevat yhdessä:
”Hauskanpito! Juominen ja hauskanpito”
Vääräleuka Greg heittää perään naureskellen:
”Nyt vain juodaan ja ollaan surkeina.”
Syksyn säveliä ja rumpuja roskakorissa
Bändin soundin muuttumisesta Nick kertoo, että toki vuosien kuluessa taidot kehittyvät, mutta se ei kuitenkaan automaattisesti tee musiikkia paremmaksi. Ja loppujen lopuksi sitä on vain niin hyvä kuin viimeisin levynsä. Musiikkia miehet keskittyvät tekemään kotona ollessaan, sillä kiertue-elämä haisevine busseineen ei inspiroi.
Gregin mukaan kiertueella tehty musiikki saattaisi muutenkin päätyä kuulostamaan siltä livenä soitetulta materiaalilta. Uuden musiikin tekemisen pohjana taas pitäisi olla uudistuminen ja loman ottaminen vanhasta. Kotona inspiraatiota löytyy kaikkialta.
”Kuulostaa teennäiseltä, mutta nautin biisien tekemisestä syksyllä. Pidän sumuisista syysaamuista. Ei se tunnelma varmaan musiikkiin vaikuta, mutta haluan kuitenkin kuvitella niin.”
Musiikin teosta puhuessamme Greg toteaa, ettei se ole oikeastaan muuttunut kovinkaan paljoa, mutta nykyään toki äänitetään musiikki tietokoneelle eikä analogiselle nauhalle. Analoginauhojen aikaan musiikin editoiminen oli painajaismaista ja partaterää käyttäessä sai pelätä, ettei vahingossa pätkäisisi rumpuja pois. Paradise Lostin tapauksessa tuo ei jäänyt myöskään pelkäksi peloksi.
”Se tapahtui Shades Of God -levyn kanssa. Meidän täytyi turvautua kikkoihin kun osa rummuista puuttui. Paska juttu, mutta minkäs mahdoit, ei niitä roskiksesta enää saanut pelastettua.”
Kumpi voittaa, analogi vai digitaali?
Analogisen ja digitaalisen eroista Greg mainitsee sen verran, että vaikka esimerkiksi akustiset soittimet (mm. rummut) kuulostavat paremmilta analogiselle nauhalle äänitettyinä, niin kitarasoundissa varsinkaan metallimusiikin puolella ei äänitystavalla ole merkitystä. Ja kun lopputulos vielä rutataan tiukkaan pakettiin, niin tuossa kohtaa analogisen ja digitaalisen ero on minimaalinen.
Digitalisoitunut nykyaika on helpottanut elämää niin studiossa kuin musiikin teossa – ei tarvitse odotella seuraaviin bänditreeneihin esitelläkseen uusia ideoita. Toki musiikin teon helppous voi tehdä bändeistä myös laiskempia ja miehiä ihmetyttää myös se, että monet lahjakkaat bändit tuntuvat turvautuvan aika suuresti tuottajien mielipiteisiin luottamatta riittävästi itseensä, omiin kykyihinsä ja näkemyksiinsä. Greg kertoo:
”Jos tykkäät soundistasi, pidä se! Sama se, jos se on tuottajan mielestä paskaa. Ei se tuottajan musiikkia ole, vaan tuottajan duuni on pistää se kaikki kasaan.”
Ja lopuksi vielä hieno herkku, eli englanninkielinen haastattelu kokonaisuudessaan.
Paradise Lost – The Enemy
An interview with Nick Holmes and Greg Mackintosh
Thank you for taking time for an interview! How has the tour been?
Greg:
”This is a short two and a half week tour, we are going trough Scandinavia, obviously trough Finland, across Russia and then to Belarus. And next month we will start our 25th anniversary tour.”
”It’s been great apart from our bus broke down yesterday. There was a small fire on the bus when we were on the ferry. Then we just sat at this ferry port in the middle of nowhere and they had to tow the tour bus off the ferry. But we got here!”
You’ve had some mishaps while touring in the past too?
Greg:
”Once we were on a tour bus that blew up, we got off with five minutes to spare! It was in the middle of the night, there were flames all over the bus on the outside and we ran out of the bus with just our underwear. The flames shot through the bus and blew out the front window, there was nothing left: all instruments gone, passports gone, computers gone, everything.”
”The firemen picked us up – we had no clothes on of course – from the middle of a black forest in Germany and took us to the fire station. We had to take some clothes from a box there. But fortunately there in the fire station they had a bar with hand pump beer, so it turned out to be fine really.”
”That’s the only time
when we’ve been on
a bus that blew up.”
So, you’ve had a bit of bad luck with tour buses?
Greg:
”Well, we’ve been doing this for 25 years and that’s the only time when we’ve been on a bus that blew up. So statistically it’s not too bad.”
About those 25 years. You released Drown In Darkness – The Early Demos a few years back, with material from early demo tapes. How was it to make the compilation?
Greg:
”It was nice to have something that people can actually get, since some of it was really hard to get ahold of before that. But it was really a record label thing. They had done it with Hellhammer and asked how we would feel about doing the same. And we said it sounds really bad. They said yeah, but the fans would really love to have something solid instead of trying to get the tracks from the Internet. So we said: fine.”
What’s the first thing that comes to mind from those early days?
Greg & Nick:
”Fun! Drinking and having fun!”
Greg:
”Now it’s drinking and being miserable!” [laughs]
Nick:
”Pretty much, yeah.”
How do you feel your sound has changed during these years?
Nick:
”Obviously you get better, but it doesn’t necessary make your music any better. I think you’re only as good as your last album. I don’t know, it’s whatever you are into at the time. In the old times we would listen nothing else but death metal, and that’s what we played. That has changed over the years. 25 years is a long time.”
Do you ever rehearse new stuff on the road?
Nick:
”We only rehearse what we are going to play. And when you play every night, you also rehearse every night. It’s not necessary to rehearse otherwise, unless you are going to change the song in some way.”
Greg:
”When we are writing new material, we like to do it off the road. Because if you write on the road, it starts to sound similar to what you are playing live. It’s about having a break and re-thinking what you are going to do.”
How does the writing process start?
Greg:
”It’s just bits and pieces. A tune here, a melody line there, a little riff here. Going backwards and forwards till we are happy with it.”
How about the lyrics?
Nick:
”It’s much whatever fits with the music really. What sounds good with the melody line. I don’t particularly like writing lyrics unless I’ve got some music to write for. It doesn’t put you in the right frame of mind unless you are listening to it as well. Otherwise it’s like writing poetry which I find a tad pretentious. I prefer to have music with it.”
How about recording process, do you start with the whole band in the room?
Greg:
”Things haven’t changed that much. The only thing that has changed is that you record to a computer instead of a big two inch tape machine. Editing was a nightmare back in the day, you had to use a razor blade and hope you didn’t cut one of the drums off. And that did happen!
”It happened on the Shades Of God album, we had to put an explosion on or something because the drum was missing. We were, oh shit, can’t get that back, it’s in the bin.”
”Look, the power’s gone out in the building. We’re jinxed!”
Nick:
”One of the songs comes in a bit too…”
Greg:
”Yeah, Crying For Eternity, at the start.”
Greg:
”Look, the power’s gone out in the building. We’re jinxed!”
I hope it goes back up soon, or it’s an acoustic gig!
Greg:
”Yeah!”
And about problems. Some venues have a really bad sound, how do you cope with that kind of situations?
Greg:
”We have closed ear monitors, so we can’t hear what others are hearing. So we just hope for the best.”
From the front of house guy?
”Yeah, and he just walked past while you asked this.”
Greg shouts out:
”Hey Rob, how do you cope if there’s a really bad sound in a venue?”
Rob:
”By being a good sound guy like me!”
Greg:
”There’s your answer!”
Do you like using digital stuff for recording?
Greg:
”It’s a lot easier, for writing as well, because we can just send each other things. It used to be that we had to wait a week till Tuesday when you got another rehearsal and press record on a ghetto blaster. So it’s faster and it’s easier for editing, but it makes bands lazier, I think, as well.”
”Certain sounds aren’t as good, acoustic instruments like drums sound better on tape than digital. I don’t think it matters much for guitars, especially with a guitar on a metal album. Maybe there’s a difference with an acoustic guitar. But come on, everyone compresses the shit out of everything anyway, so…”
Do you give ideas to the mixing guy or the mastering engineer?
Greg:
”Yeah, yeah! It’s got to be down on the band. If you don’t like the sound of something, don’t put it out!”
Nick:
”It used to be quite difficult to find a good place for mastering, you used to have one place in London and one place in Germany, but nowadays there are plenty of places. Now it’s harder to get it wrong.”
How do you feel about the hyper produced and corrected stuff?
Greg:
”I find it strange that bands who are so good musically – like really great musicians – let the producers replace everything with samples. Why? I don’t understand. For example, drummers spend ages practising to get the 200 bpm kick pattern right and then it gets replaced with samples. Is there any point in that?”
Nick:
”A real human playing the drums sounds much better than any machine.”
Greg:
”I think musicians should be more confident in their ability to do stuff rather than in the producer’s. If you like your sound, go with it! It doesn’t matter if the producer says it’s shit. It’s not his sound, it’s his job to make everything sit together.”
”I can’t really remember
the last time we’ve seen
another band on the road.”
Any thoughts on other singers and guitarists?
Nick:
”Over the years there’s been a lot of artists we’ve liked and admired. Like Ronnie James Dio, a great singer. But at my age, I’m thinking that he’s a good singer and that’s that, it’s not like I’m trying to copy him with my hairbrush in front of a mirror. Those days are gone.”
Greg:
”I’ve never really had any guitar heroes. It was the same as with everyone else when you start playing the guitar, Jimi Hendrix, Eric Clapton or Tony Iommi. But now… I’ve never been impressed by people who can do great stuff with it, it’s more about how it fits in with everything else.”
Do you ever have time to see other bands, at home or on the road?
Nick:
”I would probably rather go see a band when I’m at home. It’s like a busman’s holiday, as we call it. We don’t really go out too much on the road if you’re playing every night. We go out occasionally, but I can’t really remember the last time we’ve seen another band on the road. If it’s a festival and Sabbath is playing, or another band we looked up to as a kids, that’s cool.”
”I think touring is
the most uninspiring thing
you can possibly do.”
What’s the best gig you’ve been to?
Nick:
”Black Sabbath at Download Festival last year, I really enjoyed that. Obviously there are many more too, but that was one from the recent past that was really good.”
Greg:
”There are quite a few. We did a gig with Ozzy And Friends at Graspop Metal Meeting last year. I took my son, who is now 16. He is a guitar player as well and Slash is his hero. So, Slash was there doing some songs with Ozzy, and my son was standing next to Slash at the backstage. So that was a memorable experience.”
”Of our own gigs. Dynamo, 1995, in Holland. It was really great, because all the good bands of that genre of that time were all there in one field in one day. They are all friends of ours and it was just a magical time. And it has never been repeated. Well, some of the people are dead now.”
Is there anything that inspires you right now?
Nick:
”I don’t know. If you’re writing songs, you get to a different frame of mind anyway. I think touring is the most uninspiring thing you can possibly do, to be honest. There’s nothing inspiring about being in a room full of guys 24/7, waiting to get into the shower. Or traveling on a stinking tour bus. There’s nothing inspiring about that at all. I don’t know if bands can write on the road. When you are at home or at the studio, it’s a completely different environment.”
Paradise Lost – Faith Divides Us – Death Unites Us
How about at home?
Greg:
”At home… Movies, books, soundtracks, anything can inspire you, anything. It sounds pretentious, but I like doing songs in Autumn, because I like the mornings. I like the misty mornings and all that. It probably doesn’t affect the music, but I always like to think it does.”
Your future plans?
Nick:
”When we finish this part of the tour we will probably start working on another album. I don’t know how long that will take. It’s usually nine months, same as a baby. And we have the 25th anniversary concerts we are doing with Lacuna Coil and Katatonia, that’s going on till Christmas. And then… We’ll see!”
Kommentointi suljettu.