fbpx
Artikkelit

Classic Audio ja Hannu Metsola

Käytettyjä hifilaitteita on ollut saatavana jo 1960-luvulta saakka. Aluksi Suomessa putkiradio-ajan hifilaitteiksi katsottavat äänentoistolaitteet vaihtoivat omistajaa suoraan myyjän ja ostajan välillä, eikä ammattimaista laitteiden välitystä ollut. 1970-1990-luvuilla käytettyjä hifilaitteita liikkui pääasiassa hifiliikkeiden vaihtolaitteina ja näin on edelleenkin, mutta varsinainen boomi on jo kuitenkin takanapäin. Hifiliikkeet välittävät pääasiassa nuorempia käytettyjä laitteita, yli 15-vuotiaat laitteet ovat varsin harvinaisia.

”Pieni myymälä on
tunnelmaltaan ainutlaatuinen
kun sitä vertaa nykyisten
megamarkettien halleihin.”

Vanhemman äänentoiston harrastamisen yleistymisen myötä on vanhempien ns. vintage-laitteiden kysyntä lisääntynyt. Classic Audio on Helsingin Punavuoressa eli Rööperissä sijaitseva vintage-äänentoistoon erikoistunut liike, joka ostaa, myy, vaihtaa ja välittää äänentoistolaitteita kaikilta vuosikymmeniltä. Menneiden aikojen puotien tunnelmaa henkivä pieni liike löytyy Iso Roobertinkadun länsipäästä ja ensimmäisenä huomio kiinnittyy sisäänkäynnin yllä olevaan levysoittimesta ja sen äänivarresta vaikutteita saaneeseen kylttiin. Näyteikkunoissa ovat sulassa sovussa nuoremmat ja vanhemmat äänentoistolaitteet, putki- ja matkaradiot. Joskus on jopa gramofonikin bongattu.

Myymälässä asiakasta tervehtii Classic Audion perustaja, Hannu Metsola, tukevalla kädenpuristuksella, jonka jälkeen on aika vaihtaa kuulumiset. Tällaiseen henkilökohtaiseen palveluun ei enää useinkaan törmää. Pieni myymälä on tunnelmaltaan ainutlaatuinen kun sitä vertaa nykyisten megamarkettien halleihin. 1960-luvun tunnelmaa henkivä värimaailma, kalusteet, hillitty valaistus ja ennen kaikkea seiniä kiertävät laitehyllyt kertovat äänentoiston menneiden vuosikymmenten tarinaa. Esillä on laitteita, joita muistaa nuorena ihailleensa, laitteita, jotka ovat vanhempia kuin toimittaja sekä mielenkiintoisia äänentoistoon liittyvä tarvikkeita, kirjoja ja muuta oleellista.

Classic Audion syntymä

Muistatko, koska äänentoistokärpänen puraisi?

Hannu Metsola: Se oli varmaan vuonna 1970. Kaveri sai jotkut perus-teknarit ja minäkin innostuin. Taisin ostaa joltakulta käytetyn Dual/Salora setin silloin. Ja sitten ihan palkkarahoilla Pioneer SX-525 -viritinvahvistimen ja Pioneer PL-12 -levysoittimen sekä saman sarjan Pioneer-kaiuttimet.

Rakentelitko koskaan äänentoistolaitteita, esimerkiksi kaiuttimia?

Hannu Metsola: En ole rakennellut oikeastaan koskaan mitään. Kyllä se johtojen ja kaapeleiden kytkemiseen on jäänyt.

Mitä olet tehnyt työksesi ennen Classic Audion perustamista?

Hannu Metsola: Olen ollut ikäni yrittäjänä, pääasiassa kahvila-ravintola alalla. Muutaman vuoden rakennusalan yrittäjyyskin mahtuu mukaan. 1970-luvun alussa olin vuoden vieraan palveluksessa.

Koska sait idean Classic Audiosta?

Hannu Metsola: Se oli 2000-luvun alkua. Laitteita oli tullut hankittua kotiin harrastus- ja myyntimielessäkin niin paljon, ettei kävelemään päässyt.

Muistatko, miltä ensimmäinen päivä äänentoistoalan yrittäjänä tuntui?

Hannu Metsola: Kun on koko ikänsä ollut yrittäjä, se ei kai ollut niin ihmeellistä. Jännitti tietysti se, miten alkaa menemään.

Henkilökohtaista asiakaspalvelua

Missä Classic Audio on toiminut?

Hannu Metsola: Liikkeeni oli aluksi Hietalahden antiikkihallissa. Sieltä siirryin vuoden 2007 elokuussa nykyisiin tiloihin Iso Roobertinkatu 44:n.

Oletko tyytyväinen nykyiseen myymälään ja sijaintiin?

Hannu Metsola: Kyllä, joo. Tilaa saisi olla hiukan enemmän, varsinkin varastotilasta on pulaa. Punavuori on hyvä paikka tämän tyyppiselle liikkeelle. Täällä on paljon alaa sivuavia liikkeitä ja myös sisustusliikkeitä. Ja sisustamistahan tämä myös on. Myös alueella asuvat ihmiset on hyviä asiakkaita.

Onko sinulla vakioasiakkaita?

Hannu Metsola: Kyllä suurin osa on vakioasiakkaita. Niin paikallisia kuin netinkin kautta tulleita. Ja Venäjältä myös.

Pyytävätkö asiakkaasi etsimään jotain tiettyjä laitteita?

Hannu Metsola: Kyllä sellaisiakin on. En lupaa koskaan, että pystyisin asian hoitamaan, vaan asiakkaan pitää kyllä itse olla aktiivinen. Tuollaisesta palvelusta on joitain huonojakin kokemuksia. Kun jonkun tietyn laitteen vihdoin löysin ja asiakkaalle sen ostin, hän ilmoittikin: ”Juu, ei ole enää tarvetta. Löysin tuollaisen itse jo pari kuukautta sitten”.

Trendit ja mielenkiintoiset laitteet

Onko ollut havaittavissa trendejä, jolloin jonkin laitetyypin kysyntä lisääntyy?

Hannu Metsola: Vintage-laitteilla on ihan jatkuvaa kysyntää. Tarkoitan tässä noita puukuorisia 70-lukulaisia. Muuten on aika tasaista. Vinyylisoittimien kysyntä on ollut kasvussa.

”Kysytäänkö
gramofoneja?”

Minkälaisia laitteita toivoisit saavasi enemmän myyntiin?

Hannu Metsola: Mielelläni möisin enemmän kalliimpia, harvinaisempia laitteita. Myös putkilaitteita. Niiden löytäminen kauppiaalle sopivaan hintaan on vain aika hankalaa.

Kysytäänkö gramofoneja?

Hannu Metsola: Aika harvoin. Pari kappaletta on hyllyssä odotellut ostajia jo kuukausia…

Onko joitakin myymiäsi laitteita tai harvinaisuuksia jäänyt erityisesti mieleesi?

Hannu Metsola: Kaiutinpuolelta ehkä 1970- ja 1980-lukujen isot KEFit ja Infinityt. Vahvistinpuolella vanhemmat putki-viritinvahvistimet ja vahvistimet. Teknarin 1210-levysoitin kullattuna versiona säväyttää aina. Visuaalisesti komeat kelanauhurit herättävät kyllä kunnioitusta.

Korjaatko tai korjautatko myyntiin tulevia laitteita?

Hannu Metsola: En korjaa itse. Korjautan muutamassa huoltoliikkeessä. Pääasiassa omia laitteita, mutta jonkin verran myös asiakkaiden.

Omat hifi-laitteet ja harrastaminen

Minkälaiset äänentoistolaitteet sinulla on kotonasi?

Hannu Metsola: Pioneer Exclusive C3-etu- ja M3-päätevahvistin, Pioneer PL-570 -levysoitin Ortofon MCA-76 -RIAA:lla ja Ortofon MC20 Super -äänirasialla. Meridian 506 -CD-soitin sekä Ensemble PA-1 -kaiuttimet omilla jalustoillaan.

TV-huoneessa Sony Bravian ohutta ääntä korjataan Beolab 3500 Active Link Room -kaiuttimella. Järjestelmään on kytketty myös Beosound Ouverture -yhdistelmä. Pahimpaan nostalgian nälkään kuunnellaan putkiradiota, Philipsin pikku-Mattia ja Telefunken Gavotten ensimmäistä mallia omalta syntymävuodelta 1964. Ei vaan 1954. Ja pitää tunnustaa, että kaikista vastusteluista huolimatta välillä Pioneerin laitteiston kautta kuuluu iPhonen musiikkikirjaston osia.

Onko joitkin laitteita, jotka vielä haluaisit omaan käyttöösi?

Hannu Metsola: Varmasti jotain on. Olen kyllä vaihdellut tuota laitteistoa kymmeniä kertoja. Pioneerin setti kun löytyi, vaihtaminen loppui siltä osin. Ja pienehköön olohuoneeseen on varmaan vaikea löytää Ensembleä sopivampaa kaiutinparia. CD-soitin voi mennä vaihtoon… Luxmanin hybridi sopisi hyvin Pioneerien kaveriksi.

Minkälaista musiikkia kuuntelet?

Hannu Metsola: 1950-luvulla syntyneenä 1970-luku on lähinnä sydäntä. Progea olen aina kuunnellut. Nykyisin kyllä musiikkimieltymys on laajentunut aika lailla. Sinatra, Julie London, indie-rock, folk-rock… Klassista yhä enemmän.

Keräätkö vinyyli- tai CD-levyjä tai C-kasetteja?

Hannu Metsola: En varsinaisesti kerää. LP-levyjä on pari sataa kappaletta. CD-levyjä 300-400. Kasetteja ei ole.

Suhteesi nettiradioihin ja musiikkipalvelimiin?

Hannu Metsola: Tätä päiväähän ne ovat, turha niitä on vastustaa. Itsekin kuuntelen välillä maailman nettiradioita ja myös Radio Helsinkiä iPhonen kautta. Porvoossa se ei muuten kuulu.

Millaisena näet vintage-hifin harrastamisen tulevaisuuden?

Hannu Metsola: Sillä on aina paikkansa. Ja musiikin kuunteleminenhan on parasta mahdollista ajanvietettä ja terapiaa.

Classic Audio
Iso Roobertinkatu 44
00120 Helsinki
www.classicaudio.fi

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap